Kannanotot

Kaupunkilaisilla on oikeus julkiseen tilaan

 

Suomen kommunistinen puolueen Joensuun piiri haluaa kiinnittää kaikkien kuntalaisten huomion kaupunkiamme salakavalasti kalvavaan ongelmaan. Se on pesiytynyt syvälle yhteisömme rakenteisiin ja uhkaa kuntalaisten oikeuksia. Niin kuin usein aiemminkin tähän uhkaan liittyy olennaisesti julkisen omaisuuden lyhytnäköinen yksityistäminen.

 

Mainitsemani uhka ei kuitenkaan suoraan liity esimerkiksi surullisen kuuluisaan Carunan tapaukseen, jossa sähköverkot yksityistettiin kuntalaisten etujen vastaisesti. Seuraukset olivat masentavat. Sähkön hinta nousi ja kunta menetti tuloja. Sähköverkkokauppa oli sen verran typerä, että se herättää epäilyksiä joko vaarallisesta epäpätevyydestä tai korruptiosta.

 

Korruptiosta puheen ollen, tämän tekstin mainitsema uhka ei ole myöskään kunnallista hallintoa ja taloutta vaivaava korruptio, vaikka siihenkin on kiinnitettävä huomiota. Joensuun päihdepalvelujen siirtäminen yksityiselle Sovatekille on siinä määrin epäilyttävä operaatio, että annamme tukemme kaikille, jotka pyrkivät selvittämään tapauksen ympärillä edelleen vellovaa vyyhtiä. Toivomme, että epäselvyydet Sovatekin kilpailutuksen, rahoituksen ja toiminnan ympärillä selvitetään perusteellisesti.

 

Mainitsemamme uhka on julkisen kaupunkitilan vähittäinen katoaminen. On huolestuttavaa, että kaupungin yhteisiä tiloja, kuten toreja, aukioita ja parkkipaikkoja, myydään jatkuvasti enemmän yrityksien läänityksiksi. Kuntalaisten kannattaa olla tästä huolestuneita, koska kokoontumisen, tiedonsaannin ja sen jakamisen vapaus kuuluu olennaisesti demokraattiseen järjestelmään. Tähän järjestelmään kuuluu, että nämä oikeudet ovat olemassa myös lyhyiden vaalijaksojen ulkopuolellakin.

 

Nyt on kuitenkin havaittavissa, että esimerkiksi Joensuussa ollaan päädytty tilanteeseen, jossa lähiöiden aiemmin julkiset alueet on annettu niiden lähistössä olevien kauppakeskusten ja yritysten omistukseen. Nämä yksityiset yritykset kieltävät alueidensa käyttämistä esimerkiksi poliittiseen ja kansalaisaktivistiseen toimintaan. Koska useimmissa lähiöissä nämä kauppakeskuksien lähialueet ovat ainoita paikkoja, joissa liikkuu runsaasti kuntalaisia, vaarantaa tällainen yksityistäminen mahdollisuudet vapaaseen toimintaan ja tiedonjakamiseen.

 

Joensuun SKP vetoaakin kuntalaisiin ja kunnallisiin päättäjiin, etteivät nämä hyväksyisi tätä julkisen tilan ottamista pois kuntalaisten vapaasta käytöstä. Kuntalaisten elinpiirin etenevä alistaminen yksityisten yrityksien armoille on lopetettava. Me emme halua tulevaisuutta, jossa yrityksillä on täydellinen valta määrätä, millaista toimintaa kunnassamme voidaan harjoittaa.

 

SKP joensuu

19.10.2017

Meillä on varaa parempaan elämään

Vaalipetoksella hankittu valta on tuonut hallitukselle ongelmia. Vastoin vaalilupauksia hallitus on kohdistanut viheliäisen leikkauspolitiikkansa kaikkein osattomimpiin. Se on herättänyt suuttumusta kansan keskuudessa. Hallituksen politiikka on alistettu kokonaan Elinkeinoelämän Keskusliiton talutusnuoraan.

 

Hallitus kylvää tuhoa sotella

Hallitus on tuhoamassa julkisen terveydenhoidon ja sosiaalipalvelut. EK:n ja kokoomuksen vaatimuksesta ne yhtiöitetään ja avataan kilpailulle. Se on Soten pääsisältö. Mitään konkreettisia ratkaisuehdotuksia terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuuden parantamiseksi esitykseen ei sisälly. Vain usko markkinoiden autuuteen ja pelastavaan voimaan on koko esityksen kantava eetos.

 

Suomi pidettävä erossa sodista ja sotaharjoituksista

Suomeen ei tarvita ulkomaisia hävittäjiä, ei ulkomaisia tankkeja eikä ulkomaisia sotalaivoja.

Mielipidemittaukset kertovat selvästi, että suomalaiset vastustavat sotilaallista liittoutumista.

Kansan tahto on aiemmin näkynyt Suomen liittoutumattomuutta korostavassa ulkopolitiikassa.

Sipilän hallitus toteuttaa nyt kokoomuksen linjaa ja vie Suomea sotaharjoituksilla kohti nato-
jäsenyyttä.

 

Hallitus leikkaa köyhien leivänkin

Istuva hallitus on päättänyt leikata suomalaisten kulutuskyvystä ennätyksellisen paljon välittämättä niiden seurauksista. Erityisesti kärsijän rooliin joutuvat tukien varassa elävät sekä pienituloiset työssä käyvät eli juuri he, joilla ei ole varaa antaa mitään pois ilman, että se tuntuu merkittävästi heidän jo ennestään kovin matalassa elintasossaan. Samaan aikaan rikkaita hyödyntäviä päätöksiä tehdään koko ajan. Toisaalta: mitä muutakaan voidaan odottaa täysin porvarilliselta hallitukselta?

 

Liikemiesten ”vapaus valita”

Kokoomus onnistui viemään aimo askeleen eteenpäin tavoitettaan terveys­ ja sosiaalipalvelujen
yksityistämisessä uudessa sote ­mallissa. Kunnat pakotetaan yhtiöittämään palvelunsa, jos aikovat
niitä tuottaa asukkailleen. Koko alalle ollaan laajentamassa palvelusetelimallia. Sehän on hyvin
nihkeästi otettu kunnissa vastaan. Nyt meidät pakotetaan siihen ”raha seuraa potilasta” mallilla. Keskustelu pyörii koko ajan erikoissairaanhoidon ympärillä, vaikka kansanterveyden kannalta
tärkeintä ovat toimivat peruspalvelut ja ennaltaehkäisevä työ. Niissä suurin ongelma on
henkilökunnan ja rahan puute.