Piirisihteeri Juuan Vappujuhlassa

Tervehdys työväki, joka on kokoontunut tänään tähän tilaisuuteen. Nimeni on Jari Karttunen ja olen uunituore Suomen kommunistisen puolueen Pohjois- Karjalan piirisihteeri. Kiitän tilaisuuden järjestäjiä ja yleisöä mahdollisuudesta päästä puhumaan tässä tapahtumassa.

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta, niinkuin kaikki varmasti tietävät. Suomalaisen työväen liikkeen historia on vielä tätäkin pidempi. Jo ennen Suomen itsenäistymistä Suomen työväenluokka kamppaili oikeuksiensa puolesta. Kun suomen porvarillinen väki vielä kannatti Tsaarien valtakunnan yhteydessä pysymistä, oli työväenluokka jo herännyt tavoittelemaan todellista itsenäisyyttä. Työväenluokka on joutunut usein maksamaan taistelustaan suuren hinnan, niinkuin kaikki tietävät vuoden 1918 tapahtumista. Kamppailu on kuitenkin ollut vaivan ja kärsimyksien arvoista.

Työväenliikkellä on siis takanaan pitkä ja kunniakas historia. Ollessaan yhtenäinen, on työväenliike kirjaimellisesti kyennyt muuttamaan maailmaa. Suomalaisen työväeniikkeen on syytä olla ylpeä suurimmasta saavutuksestaan, hyvinvointivaltiosta. Yhtenäisen työväenliikkeen onnistuminen työväenluokan oikeuksien ja elinolojen parantamisessa on ollut hämmästyttävä. Suurimpia yksittäisiä saavutuksia ovat; kaikille yhteinen, maksuton koulutusjärjestelmä, julkinen terveydenhuolto johon kaikilla on varaa, eläke- ja työttömyysturva ja työehdot sekä olosuhteet, jotka eivät pakota työväkeä enää raatamaan itseään hengiltä 14h työpäivillä. Näistä saavutuksista suomalainen työväenluokka voi olla ylpeä. Vastaavat oikeudet eivät ole toteutuneet suurimmassa osassa maailmaa.

Työväenliike voi olla tyytyväinen saavutuksiinsa, mutta valitettavasti nykyisessä tilanteessa on monia huolestuttavia piirteitä. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen tasa-arvo ei ole koskaan toteutunut täysimääräisenä. Lisäksi on todettava, että kehitys on jopa kulkenut taaksepäin joillakin mittareilla katsottuna. Esimerkiksi köyhien ja rikkaiden välisen varallisuuseron kasvu on ollut Suomessa jo vuosikymmeniä läntisen maailman nopeinta. Vielä tätäkin huolestuttavampaa on kuitenkin se, että työväenliikkeen suurin saavutus, hyvinvointivaltio on joutunut hyökkäyksen kohteeksi.

Merkkejä pyrkimyksistä hyvinvointivaltion peruselementtien heikentämiseen on runsaasti ilmassa. SOTE uudistuksen on määrä uudelleen järjestellä läntisen Euroopan kustannustehokkaimpiiin kuuluva terveydenhuoltojärjestelmä, niin että osia siitä avataan laajemmin yksityisille terveystaloille. Tämä mahdollistaa sen, että voidaan rikkoa se mikä ei vaadi korjaamista ja samalla saadaan tehtyä tilaa voitontavoittelulle, yhteiskunnan lopulta maksaessa seuraamukset. Näitä toimia perustellaan sillä, että julkinen terveydenhuolto ei muka selviä tehtävistään. Tämä on erikoinen väite taholta, jonka vallassa on halutessaan lisätä julkisen terveydenhuollon resursseja juuri niin paljon kun niitä tarvitaan.

Myös vuosikausien ajan toiminut, maailmalla kehuttu ja PISA testeissä menestynyt koulutusjärjestelmä aiotaan uudistaa. Jälleen kerran uudistukset rikkovat semmoista mikä ei ole rikki.

Koulutusjärjestelmän purkaminen aloitettiin yliopistomaailmasta, jossa oppilaitokset pakotettiin etsimään rahoituksensa yksityisiltä tahoilta. Seuraamuksena ”tuottamaton” perustutkimus kärsii, kun ainoat rahoitusta nauttivat kohteet ovat yritysten suosimat ”tuottavat” kohteet. Suomen kaltainen pieni kansakunta voi menestyä vain tiedolla, taidolla ja laadulla. Emme voi kilpailla globaalissa maailmassa bulkkituotannolla. Monipuolinen tutkimus ja laadukas akateeminen koulutus toimivat tästä takeena. Yliopistojen yksityinen rahoitus tulee luultavasti tulevaisuudessa avaamaan portit alati kallistuville lukukausimaksuille. Tämä johtaa lopulta siihen, että korkeampi koulutus palaa jälleen vain yhteiskunnan eliitin mahdollisuudeksi.

Yliopistomaailma ei ole ainoa koulutuksen alue, joka koetetaan murtaa. Hallituksen valikoimat leikkaukset osuvat myös peruskoulujärjestelmään, joka kärsii liian suurista opetusryhmistä ja henkilökunnan puutteesta, hieman samaan tapaan kuin julkinen terveydenhuoltommekin. Jälleen kerran kysymys on siitä, ettei julkisen toiminnan resursseja tahdota lisätä niin, että ne riittäisivät tehtäväänsä.

Viimeisin koulutuksen purkamisoperaatio koskee suoraan työväenluokan ydintä. Ammattikoulujärjestelmä aiotaan uudistaa, hallituksen mukaan ”ennen näkemättömällä tavalla”. Uudistuksen on määrä lakkauttaa ammattikoulun oppilinjat, niin ettei ammattikoululaiset varsinaisesti valmistuisi koulustaan mihinkään ammattiin. Varsinainen koulutus olisi tarkoitus toteuttaa työpaikoilla, potentiaalisen työnantajan toimesta. Kehitys on suunnattoman huolestuttava. Uudistus avaa ovet häpeilemättömälle opiskelijoiden ilmaishyödyntämiselle, koska tuskin näille työssäoppijoille täyttä palkkaa oppimisesta maksetaan. Samalla he tulevat syrjäyttämään massoittain palkkatyöläisiä. Oppinsa yhdessä työpaikassa saaneet ammattikoululaiset erikoistuvat lisäksi lähinnä siihen työtehtävään, minkä firma heille opettaa. Jos ja kun he jäävät työttömiksi, ei heillä ole yleispätevää koulutusta. Tämä luo massoittain työttömiä joiden neuvotteluasetelma on hyvin heikko.

Nämä ovat vain muutamia uhkia, joita työväenluokka kohtaa näinä päivinä. Perustelut hyvinvointivaltion romuttamiseen tehdään yleensä talouden kautta. Talouseliitti laulaa jatkuvasti laulua, jonka mukaan mihinkään ei ole rahaa, kaikkea on leikattava ja hyvinvointivaltio on tuhottava, jotta sen voi pelastaa. Todellisuudessa Suomi on nykyisin useita kertoja rikkaampi kuin silloin kun hyvinvointivaltio rakennettiin. Varojen puute on fiktiivistä, seurausta siitä, ettei varallisuutta olla valmiita jakamaan tasaisesti niinkuin ennen. Talouseliittien mielessä yhteinen vaurastuminen tarkoittaa heidän köyhtymistään. Kysymys on viime kädessä ideologisesta vaihtoehdosta.

Hyvinvointivaltion puolustamisessa olennaisena osana on yhtenäinen työväenliike. Se on ainoa toimija, joka voi estää kapitalisteja romuttamasta jo saavutettua hyvinvointivaltiota. Ei siis ole mikään ihme, että porvarit tavoittelevat heikkoa ja hajanaista työväenliikettä, joka ei pysty vastustamaan heidän suunnitelmiaan. Ideologista vaikuttamista tähän suuntaan on nähtävissä runsaasti. Mediassa julkaistaan usein kannanottoja, joissa esimerkiksi kyseenalaistetaan AY liikkeen tarpeellisuus nykypäivänä. Useissa tilanteissa AY liike jopa esitetään yhteiskunnallisten ongelmien pääsyyllisenä. Lakkoja pidetään mediassa yleisesti laittomina ja yhteiskunnan vastaisina. Tämä kaikki on propagandaa, jolla työväenliikkeen yhtenäisyys, uskottavuus ja vaikutusvalta koetetaan hävittää.

Työväenliikkeen paras vastatoimi on yhtenäinen ja päämäärätietoinen toiminta. Työväenliikkeen on otettava kantaa, vastustettava ja tarpeen tullen taisteltava-(lakoilla,) hyvinvointivaltion purkamista vastaan. Työväestön ja vasemmiston on katkaistava torjuntavoittojen loputon ketju. Lukemattomilla pienillä tappioilla päätyy lopulta totaaliseen häviöön. On kyettävä saavuttamaan voittoja, jotka nostavat työväenluokan uskoa mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Voittoja saavutetaan ajamalla yhteisesti asioita, jotka ovat saavutuksia ja tuntuvat myös sellaisilta onnistuessaan.

Parhaimpana esimerkkinä tällaisesta yhteisestä päämäärästä on työaikojen lyhentäminen 6h ilman palkojen alennusta. Tämä lisää työpaikkoja, parantaa työssä jaksamista, jakaa työtaakan tasaisemmin ja parantaa ihmisten vapaa-aikaa sekä yleistä elämänlaatua.

Jos joku teistä nyt ajattelee, että ei tuo ole mahdollista, koska ei tuohon voi riittää rahaa, olette porvarillisen väitteen uhreja. Kun aikoinaan siirryttiin 14h työpäivästä 12h päivään, kapitalistit sanoivat sen olevan modernin maailman loppu, sama päti kaikkiin muihinkin työajan alennuksiin.

Loppu ei tullut ja maailma kehittyi eteenpäin parempaan suuntaan. Toisin sanoen kaikki työläiset, liitytään yhteen ja otetaan jälleen haltuun yhteiskuntamme. Se kuitenkin todellisuudessa kuuluu meille!

Jari Karttunen 30.4.2017