Kirjoituksia

Itsenäisyys oli myös punaisten päämäärä

 

Itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia seuratessa huomaa, että voittoisten ”valkoisten” on annettu omia Suomen itsenäisyyspäivä itselleen. Annetaan ymmärtää, että valkoiset ja jääkärit olivat sankareita ja toivat maallemme itsenäisyyden, ja että punaiset olivat roistoja ja uhka itsenäiselle Suomelle.

 

Maaliskuun 1917 Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa Suomessa keskusteltiin, kenelle ylin päätäntävalta kuului. Punaisten mielestä valta kuului Suomen eduskunnalle, eli he ajoivat itsenäisyyttä, kun taas valkoiset halusivat tehdä yhteistyötä Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa. Myöhemmin lokakuun vallankumouksen jälkeen bolshevikkien noustua Venäjällä valtaan porvarit halusivat Suomesta itsenäisen, mutta punaiset vastustivat yksipuolista itsenäisyysjulistusta (6.12.) ja halusivat sen sijaan itsenäisyyden neuvottelemalla Venäjän kanssa. Lopulta sosiaalidemokraattien keskusteltua Leninin kanssa tämä hyväksyi Suomen itsenäisyyden.

 

Vuoden 1918 sisällissodassa niin punaisten kuin valkoistenkin ääripäät olivat uhraamassa Suomen itsenäisyyttä, toiset Neuvosto-Venäjälle ja toiset Saksalle. Molempien osapuolten suuri enemmistö kuitenkin halusi itsenäistä Suomea. Täten jääkärit eivät suinkaan pelastaneet Suomen itsenäisyyttä, vaan suuri osa heistä olisi päinvastoin halunnut uhrata vasta saavutetun itsenäisyyden kaatamalla Suomen Saksan syliin. Vain Saksan tappio maailmansodassa esti tämän kohtalon. Usein unohdetaan myös, että kolmannes Saksaan lähteneistä oli ns. punajääkäreitä. Näitä punaisia jääkäreitä ei päästetty palaamaan Suomeen, sillä heidän uskollisuutensa Saksalle nähtiin riittämättömäksi.

 

Toisaalta on muistettava, että vaikka Suomessa oli sisällissodan aikana kymmeniä tuhansia venäläissotilaita, nämä osallistuivat taisteluun vain marginaalisesti tarjoten punaisille lähinnä materiaalista apua. Punaisten taistelu ei siis ollut bolshevikkien johtamaa, eikä punaisten voitto olisi automaattisesti johtanut neuvostotasavallan asemaan.

 

Ihmettelemme, miksi Suomen itsenäisyyspäivästä on tullut ”valkoisen Suomen” juhla ja ”punaisen Suomen” rooli itsenäisyyden saavuttamisessa pyritään häivyttämään. Mielestämme myös punaisten uhraukset itsenäisyytemme puolesta tulisi tunnustaa ja pyrkiä vihdoin tekemään kiihkottomasti tiliä sisällissodan kauheuksista.

 

Ensi vuonna on kulunut 100 vuotta sisällissodasta. Olisiko sata vuotta riittävä aika sen myöntämiseen, etteivät vuonna 1918 olleet vastakkain itsenäisyyden puolustajat ja vastustajat vaan kummankin osapuolen enemmistön tavoitteena oli itsenäinen Suomi?

 

Alia Dannenberg

filosofian tohtori, kauppatieteiden maisteri

Joensuu

 

Jari Karttunen

filosofian maisteri, valtiotieteiden tohtorikoulutettava

Joensuu

Sotapuolueiden liitto?

 

Toistuvasti on esitetty, että Venäjän toimet Ukrainan kriisin yhteydessä ja Krimin valtaus kansainvälistä oikeutta loukaten ovat nykyisen vastakkainasettelun syynä myös täällä Itämeren alueella. Silloin lienee paikallaan tutustua Ukrainan kriisin taustoihin.

Yhdysvaltojen ja Venäjän välit huonontuivat jo ennen Ukrainan kriisiä vuosien ajan. Alkusysäys riitelylle oli vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota. Jatkoa seurasi vuonna 2011, kun länsiliittouma käytti Venäjän hyväksymää YK:n lentokieltoaluetta pommittaakseen ”lentokieltoa uhmaavia” Libyan armeijan panssarivaunuja.

Syksyllä 2013 välit kärjistyivät Syyriassa. Kun Obama uhkasi pommittaa kansainvälistä oikeutta uhmaten Assadin hallitsemia alueita kiistassa kemiallisista aseista, Venäjä esti ilmahyökkäyksen toimittamalla ilmatorjuntaohjuksia Syyrian hallitukselle. Se oli liikaa Yhdysvaltojen ulkoministeriön johtoon nousseelle ”sotapuolueelle”. Se koostuu aseteollisuutta tukevien republikaanien ja demokraattien haukkojen muodostamasta liittoumasta. Uuskonservatiivisilla demokraattien haukoilla on messiaaninen, hyvän ja pahan vastakkainasetteluun perustuva maailmankatsomus. Venäjälle haluttiin kostaa. Se esti osaltaan neuvotteluratkaisuun pääsemisen Ukrainassa.

Yhdysvalloissa käydään kovaa vääntöä sotapuolueen ja liennytystä kannattavien reaalipoliitikkojen välillä. Sotapuolue on ollut niskan päällä ja se on demonisoinut Putinin ja syyttänyt Venäjää uhaksi lähialueillaan. Sotapuolueen tukena on Yhdysvaltojen valtamedia, sen yksipuolista tilaa voi verrata sotilasdiktatuureihin.

Tämä on heijastunut myös Suomeen. Meillä ei ilmeisesti tunneta Yhdysvaltojen sisäistä kamppailua reaalipoliittisen liennytyksen ja vastakkainasetteluun perustuvan, ”uuden normaalin” välillä. Senkö vuoksi meille on syntynyt oma ”sotapuolue”, joka näkee ratkaisut vain voimapolitiikassa. Se pitää Putinin Venäjää turvallisuusuhkana ja hakeutuu sen vuoksi Yhdysvaltojen kylkeen. Ajattelu näyttää meilläkin saavan tukea keskeisiltä medioilta, on aivan kuin ”uusmilitaristinen” toimittajakunta leikittelisi sodalla.

On syytä tarkastella kriittisesti niin Venäjän oligarkkisen hallinnon kuin EU:n toimia ennen kriisiä ja sen aikana. Kattava ja perusteellinen arvio tarvitaan myös Yhdysvaltojen roolista Ukrainan tapahtumissa.

Paras suomeksi saatavissa oleva esitys, johon kirjoitukseni pitkälti nojaa, on Vastapainon julkaisema Kentin yliopiston professorin Richard Sakwan tutkimus, ”Taistelu Ukrainasta, kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät”.

Mielestäni on tarvetta nykyistä monipuolisempaan turvallisuuspoliittiseen keskusteluun myös meillä Suomessa. Siihen Sakwan teos antaa hyvin aineksia.

8-11-17

Hannu Ketoharju

Syitä rasismin ja äärioikeiston menestykseen

 

Keskustelu äärioikeistosta ja rasismista käy välillä kiivaana. Hyvin vähän, jos ollenkaan puhutaan yhteiskuntaan hiipivästä militarismista äärioikeiston kasvupohjana. Asevaraisesta turvallisuudesta on tullut yleisesti hyväksytty oppi, vaikka tosiasiat puhuvatkin sitä vastaan. Aseteollisuuden lobbaajat ovat vahvoilla ja kykenevät markkinoimaan ajatteluaan valtamedian välityksellä. Suomessa tärkein keino on Venäjän uhalla pelottelu. Jo kouluissa lapsille esitetään jatkosodan tappio ja menetykset Tali-Ihantalan ”torjuntavoittona”. Itsenäisyyspäivän vietto on yhtä sotilasparaatia, ulkomaalaiset luulevatkin Suomen itsenäistyneen viime sotien jälkeen. Media, eikä pelkästään iltapäivälehdet lietsoo jatkuvasti Venäjän pelkoa.

Ihmiset saadaan uskomaan aseiden tuomaan turvallisuuteen, vaikka esimerkit maailmalta todistavat; sota ei ratkaise mitään ongelmia, vaan tuo roppakaupalla uusia. Hybridivaikuttamisesta on tehty uusi pelon aihe yhteiskuntaamme. Alamme kytätä toisiamme ja olemme valmiit tunkemaan kymmeniä miljardeja kalliisiin asejärjestelmiin, tuhlaamaan näin hyvinvointivaltion resurssit. Voimapolitiikka tarjotaan ongelmien ratkaisuksi neuvottelujen sijaan. Se edistää vihan ja väkivallan, sankaruuden ihannointia ja ruokkii näin äärioikeistolaista vahvemman oikeutta toimintaperiaatteena.

Julkisuudessa jo jonkin verran kiinnitetään huomiota yhteiskunnan eriarvoisuuden kasvuun rasismin ja äärioikeiston nousun taustalla. Yleensä jää kuitenkin mainitsematta, että eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvattaminen on tahallista, uusliberalismin ideologista ydintä, johon koko nykyinen politiikka nojaa.

Näin on syntynyt kova kilpailuyhteiskunta, jossa ei tunneta keskinäistä solidaarisuutta. Kansainvälinen kilpailukyky - käsitettynä vain palkkojen polkemiseksi - nostetaan yhteiskunnan menestyksen mittapuuksi. Vihollisena nähdään toisen maan pienipalkkainen työläinen, eikä hyödyn korjaava suuromistaja. Tämä ruokkii nationalismia ja vastaa äärioikeiston oppeja vahvemman oikeudesta selviytyä.

Samalla yleinen epävarmuus kasvaa, kun köyhimpien etuuksia leikataan ja julkisia palveluja romutetaan ja muutetaan yksityiseksi bisnekseksi. Harjoitettu politiikka on luonut pysyvän suurtyöttömyyden. Hallitukset eivät edes yritä luoda työpaikkoja, ne jätetään täysin markkinoiden varaan. Sekin johtaa kovenevaan kilpailuun työssä ja opiskelussa.

Sotaa ja köyhyyttä pakenevat maahanmuuttajat, kaikkein sorretuimmat ihmiset leimataan syyllisiksi maamme ongelmiin. Todellisuudessa sama riistojärjestelmä sekä käy sotaa ja ”tuottaa” pakolaisia että polkee palkkoja ja työehtoja. Turvallisuuden takaamiseksi kaikille, sen muuttaminen on välttämätöntä.

Hannu Ketoharju

12.10.2017

Kapitalistinen järjestelmä, maahanmuutto ja solidaarisuuden tarve

 

 

SKP:ltä ja vasemmistolta vaaditaan usein perusteluja koskien maahanmuuttoa. Yleensä kysymys on siitä, miksi vasemmisto ei vastusta maahanmuuttoa vaikka tulijat syövätkin suomalaisen työmiehen kakkua? Vähemmän luokkatietoinen perustelee asiaa ihmisarvolla tai kansainvälisillä sopimuksilla. Enemmän luokkatietoinen puolestaan vetoaa solidaarisuuteen. Kaikki perustelut ovat hyviä, mutta kommunistien on syytä avata juuri solidaarisuuden tarvetta kysyjille.

 

Epämiellyttävä mutta kaikkialle tunkeva totuus on että elämme taantuvan kapitalismin sydänaikoja. Kaikki merkit viittaavat siihen, että se vie meidät kohti neo-feodalistista tulevaisuutta. Tällä hetkellä miljardööri vastaa suunnilleen keskiaikaista paronia jos verrataan varallisuus eroja perustyöläiseen ja talonpoikaan. Miljonäärit vastaavat vain pahaisia ritareita. Jää nähtäväksi milloin varallisuuserot tuottavat meille kuninkaita ja keisareita. Maaorjia meillä on jo nyt. Työtätekevien on lopetettava itsensä huijaaminen. Jos et ole vähintään miljonääri, et ole aatelinen. Olet tuomittu työskentelemään kapitalistisille feodaaliherroille, vailla mahdollisuutta eliittiin kuulumiselle. Olet siis köyhä ja olet myös orja!

 

Kapitalistiseen järjestelmään kuuluu sisäänrakennettuna se, että useimpien ihmisten on oltava köyhiä, jotta harvat voivat olla rikkaita. Rikkaita on vähän ja heidän valtansa on sen varassa, että köyhät tukevat vallitsevaa järjestelmää. Kapitalisteilla on monia keinoja tämän päämäärän toteuttamiseksi. Feodaaliherroilta tutut pelottelu, lahjonta, kiristys ja uhkailu ovat edelleen ahkerasti käytössä. Tärkein tapa nykykapitalistille on kuitenkin myydä köyhille idea siitä, että tukemalla vallitsevaa järjestelmää voivat he rikastua. Pitääkseen yllä tätä illuusiota, täytyy heidän varistella murusia työläisten noukittavaksi, jotta syntyy tunne vaurastumisesta. Kapitalistin kannalta muodostuu kuitenkin ongelmaksi, jos työläiset saavat vatsansa liian täyteen näistä murusista. Tällöin on tärkeää tuottaa lisää köyhyyttä ja kurjuutta.

 

Kapitalistisen järjestelmään kuuluu myös jatkuva kilpailu luonnonvaroista. Kapitalistinen eliitti taisteleekin jatkuvasti taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti tarvitsemistaan resursseista. Nämä kapitalistien aikaansaamat konfliktit tuottavat tehokkaasti sekä köyhyyttä ja kurjuutta. Syntyy alueita jonne kapitalistisen järjestelmän luoma köyhyys ja kärsimys keskittyvät. Kuvaavaa on, että keskiverto nykypäivän ghanalainen on reaalisesti köyhempi kuin keskiaikainen englantilainen talonpoika.

 

Sopeutuminen kuuluu ihmisluontoon ja on luontevaa, että näistä köyhyyden ja kurjuuden saarekkeista pyritään kohti turvallisuutta ja taloudellisia mahdollisuuksia. Maailman pakolais- ja siirtolaisvirrat ovat seurausta tästä prosessista. Tässä kohtaa tulee esille solidaarisuuden merkitys, sillä ilman solidaarisuutta näitä ihmisiä kohtaan, ajautuvat nämäkin kapitalismin päähän potkimat, lopulta palvelemaan kapitalistisen eliitin päämääriä.

 

Kun taloudellista eriarvoisuutta pakeneva työläinen saapuu taloudellisesti enemmän vaurautta keskittäneelle alueelle, on hänen tilanteensa hankala. Hänen on vaikea työllistyä yhteiskunnassa, jossa kapitalistit jo entuudestaan pitävät keinotekoisesti yllä työttömyyttä säilyttääkseen etulyöntiasemansa työmarkkinoilla. Maahanmuuttaja päätyy huonopalkkaisiin töihin tai työttömäksi, täydentämään ennestään runsasta työreserviä. Samalla hänestä tulee helposti tahtomattaan osa alhaisinta luokkaa, lumbenproletariat-ryysyläisköyhällistöä, Marxin sanoin.

 

Ryysyläisköyhällistö on se yhteiskunnan osa, jolle kaikki yhteiskunnan ongelmat, kuten rikollisuus keskittyvät. Tämä on myös se luokka, jota kapitalistit Marxin mukaan käyttävät hyväkseen taistelussa työväen luokkaa vastaan. Nykyisessä kapitalistisessa yhteiskunnassa maahanmuuttajien käyttäminen kapitalistien työkaluna on nähtävissä, mutta täytyy katsoa tarkasti, että hahmottaa kokonaisuuden.

 

Toinen puoli on helposti nähtävissä. Maahanmuuttajien luoma köyhyysreservi auttaa polkemaan kotimaisen työvoiman neuvotteluasemaa. Suuremman köyhyyden keskeltä tulevat maahanmuuttajat ovat valmiita työskentelemään pienemmällä palkalla ja huonommissa olosuhteissa kuin varakkaamman alueen murusilla kyllästetyt työläiset. Maahanmuuttajien ansiosta kapitalisti voi suoraan heikentää kaikkien alueen työläisten asemaa. Tämä suora vaikutus on helppo ymmärtää ja käsittää. Valitettavasti sen laajempi vaikutus jää useimmilta työläisiltä nykyisin ymmärtämättä.

 

Varakkaan maan työläiset huomaavat oman asemansa heikkenemisen. Tämä aiheuttaa heidän keskuudessaan huolta ja suuttumusta. Tämä suuttumus kohdistuu helposti juuri maahanmuuttaja vastaan ”jotka vie meidän työt, tai ei tee töitä”. Turhautuminen purkautuu helposti rasismina, joka yhtenä kapitalismin kätevimpänä työkaluna toimii yhä erinomaisesti. Alun perin se kehiteltiin keinoksi oikeuttaa orjuus, nykyisin se toimii parhaiten pitämään köyhät keskenään sodassa. Juuri tässä kohtaa solidaarisuuden merkitys tulee kuvaan. Jos sitä ei vaadita ja toteuteta oikeista syistä, saavuttaa kapitalistinen eliitti itselleen parhaan tilanteen, joka on seuraavanlainen:

 

Kotimaiset köyhät syyttävät maahanmuuttajia kurjistuvasta tilanteesta. Maahanmuuton aiheuttamat ongelmat ruokkivat rasistista ajattelua. Rasistinen ajattelu ajaa maahanmuuttajat yhä syvemmälle ryysyläpisyyteen ja kauemmaksi työväenluokkaan pääsemisestä. Maahanmuuttajien sopeutumattomuus taas ruokkii kotimaisten työläisten vihamielisyyttä. He ovat vaikka valmiita leikkaamaan kaikkien eduista, jos se vaan vahingoittaa maahanmuuttajia. Näin ollen he alkavat äänestämään oikeistoa, joka lupaa toteuttaa näitä heikennyksiä kapitalistien suureksi iloksi. Maahanmuuttajat puolestaan päätyvät äänestämään luokkatietoisuudesta riisuttua vasemmistoa, koska nämä lupaavat heitellä enemmän murusia ja hidastaa tilanteen heikkenemistä. Samalla vasemmisto identifioituu kotoisten työläisten silmissä tulokkaiden puolella olijaksi, mikä saa heidät kannattamaan entistä tiukemmin oikeistoa. Samaan aikaan kapitalistinen eliitti nauttii kaikkien köyhien hajaannuksesta ja kyvyttömyydestä nähdä oikeaa vihollistaan, lisäten köyhyyttä ja kurjuutta.

 

Kommunistien tärkein tehtävä tässä kierteessä on tämän itseään ruokkivan systeemin katkaiseminen. Köyhät on saatava ymmärtämään, että meillä on sama sortaja. Solidaarisuutta työläisten välillä ei vaadita siksi, että se on oikein, koska se kuuluu ihmisarvoon, koska hädänalaisia täytyy auttaa. Solidaarisuutta tarvitaan, jotta kapitalistien taloudellinen valta saadaan murrettua. Ryysyläisköyhällistöstä on tehtävä tasa-arvoisia työläisiä koulutuksella ja ohjauksella, niin ettei heitä enää voida käyttää kapitalistien työvälineenä luokkasodassa. Kotimaisen porvarisoituneen työläisen on kyettävä näkemään oman pikkumaisen etunsa lävitse ja ymmärrettävä, että maahanmuuton vastustaminen on pelkkää taistelua kapitalistisen käärmeenhännän kanssa. Jos kapitalistinen maailmanjärjestys säilyy, säilyy myös köyhyys ja työläisten ongelmat. Ainoastaan yhtenäistämällä kaikkien maailman köyhien edut ja päämäärä saadaan aikaiseksi jotain uutta ja parempaa.

 

Kaikki maailman köyhät, liittykää yhteen!

 

Jari Karttunen

28.9.17

Luonnon rauhassa...

 

Marjametsässä nauttii luonnonrauhasta, mutta välillä sen rikkoo täällä Ylä-Karjalassa hävittäjäkoneiden mouruaminen. Sitä kuunnellessa tuli mieleeni: Suomen ilmatilassahan on ollut ajoittain vieraan vallan lentokoneita elokuun puolivälistä lähtien, kun Suomen ilmavoimat ovat harjoitelleet amerikkalaisten A-10 -rynnäkkökoneiden kanssa ilmasta maahan toimintaa. Koneet kuuluvat Marylandin kansalliskaartin 175. lennoston 104. laivueeseen.

”Yhteinen harjoittelu Yhdysvaltain kansalliskaartin kanssa on kustannustehokas tapa kartuttaa kokemusta ja kehittää yhteensopivia toimintatapoja”, kerrotaan ilmavoimien tiedotteessa. Suomalaiskoneet tulevat täältä Karjalan lennostosta, Rissalasta.

 

Isäntämaasopimuksen satoa...

 

Nato-maiden kanssa on pidetty yhteisiä sotaharjoituksia vuonna 2014 Naton kanssa tehdyn niin sanotun isäntämaasopimuksen jälkeen useita, myös Suomen maaperällä ja ilmatilassa. Tälläkin kertaa amerikkalaiskoneet toimivat Viron Ämarista käsin. Se ei suinkaan ole sattumaa. Onhan arvioitu, että isäntämaasopimuksella USA:n tavoite oli kytkeä Suomi osaksi Baltian puolustusta. Sitäkö nyt harjoitellaan?

Suomessa nousi kova kohu, kun Yhdysvallat kutsui Suomen harjoituksiin Viron Ämariin vuoden 2015 alussa. Valtiojohdon epäilevä kanta muotoutui päätökseksi: Suomi osallistuu vain kansainvälisessä tai omassa ilmatilassaan harjoituksiin. Näin on ainakin toistaiseksi.

 

Suomea vedetään Baltian puolustukseen.

 

Jokainen turvallisuuspoliittista kehitystä Suomessa seurannut tietää, miten meitä vähitellen on hivutettu Naton kylkeen. Tiedämme, miten Yhdysvallat on pyrkinyt vetämään Suomen osaksi Baltian puolustusta. Entinen apulaisulkoministeri Strobe Talbott esitti jo keväällä 1997 pääministeri Lipposelle, että Suomi ottaisi vastuun Baltiasta. Hän uudisti tuon esityksen presidentti Niinistölle vieraillessaan kesällä 2015 Suomessa. Puolueettomuudelle sanottiin hyvästit EU-jäsenyyden myötä. Onko nyt menossa myös sotilaallinen liittoutumattomuus?

Muistamme, kuinka Yhdysvaltojen hävittäjien tulo viime vuonna Rissalaan tapahtui poliittisille päättäjillekin hiukan yllättäen, kun suurvalta lehtitietojen mukaan kutsui itsensä kylään. Vierailu oli osa USA:n voimannäyttöä Venäjälle Euroopassa. Voidaan aiheellisesti kysyä, kuinka harkittua ja viisasta Suomen on kytkeä itsensä suurvaltojen pelinappulaksi turvallisuuspolitiikassa. Varsinkin nyt, kun poliittinen johto on rapakon takana arvaamattomissa käsissä.

 

Hannu Ketoharju

18.9.2017

 

 

 

Kokoomus ajaa julkisia palveluja bisnestoiminnaksi

 

Kaikista puolueista kokoomus on ollut innokkain julkisten palveluiden romuttaja.

Nyt kokoomusta edustava Arto Pippuri on mielipidekirjoituksissaan potilaana ollut tyytymätön julkisen sairaanhoidon palveluihin. Miksi ihmeessä? Sehän toimii vain niillä resursseilla, mitä on annettu.

Suomessa käytetään terveydenhuoltoon vanhoista EU15-maista kolmanneksi vähiten rahaa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Milloin on mahdollista saada parasta palvelua  pienillä kustannuksilla?

Ruotsissa toimivan Health Powerhouse Indexin tuorein raportti 26.01.2017 kertoo Suomen menestyksestä. Suomen sairaanhoidon kustannustehokkuus oli voittaja 35 eurooppalaisen maan vertailussa vuodelta 2015. Itse sairaanhoidon laadussakin Suomi  ylsi 8. sijalle. Miinuspisteitä saimme muun muassa odotusajoista.

Raportin mukaan Suomessa sairaanhoitoon satsattu euro antoi suurimman terveyshyödyn eli meidän systeemimme oli kustannustehokkain.

Vakavin puute mielestäni omassa järjestelmässämme on varallisuuden mukaan toteutuvat terveyserot. Pienituloisten on vaikeinta saada palveluita, heillä ei ole maksutonta työterveyshuoltoa tai rahaa yksityisiin palveluihin. Suomen terveydenhuolto oli vuonna 2009OEDC-maiden  vertailussa neljänneksi eriarvoisinta Puolan, Yhdysvaltojen ja Espanjan jälkeen.

 Pohjois-Karjalassa terveyspalvelut tuottaa Siun sote, jota ohjaa voimassa olevien lakien lisäksi kunnallispoliitikot, kokoomuksen Arto Pippuri mukaan lukien. Nyt Siun soten työntekijöiltä vaadittiin 3,5 miljoonan euron säästöt yt-neuvottelujen uhalla palkattomin lomin ja  muilla  ilman sijaisia toteutettavilla  lomajärjestelyillä. Todettakoon, että jo kiky-sopimuksen mukaan henkilökunnan työaika piteni ja lomarahoja leikattiin 30 %.

Julkisia palveluita on tietoisesti heikennetty murentamalla verotusta. Asiakasmaksujen lisäksi verotulot ovat niitä, joilla palvelut tuotetaan. Pääomatulojen verotusta on toistuvasti kevennetty ja palkankorotuksia on korvattu veronalennuksilla. Yritysten veronkierrosta on tehty naurettavan helppoa veroparatiiseja käyttämällä. Lopputuloksena on ollut julkisen sektorin kriisi.

 

Kokoomus ja sen vaikutusvaltaiset taustaryhmät ovat tehneet työtä, jotta terveyspalvelut muuttuisivat yksityiseksi miljardiluokan liiketoiminnaksi. Suomalaiset verorahat päätyvät siten entistä useammin sijoittajille. Kustannustehokas sairaanhoito tässä mallissa heikkenee, eikä perusterveydenhuolto kehity, mutta tulonjako muuttuu jälleen kerran suursijoittajien eduksi.

Suomalaiseen demokratiaan kuuluu vuosittaiset Linnan juhlat ja siellä herratkin joutuvat jonottamaan - ei tosin niin kauan kuin vähävaraiset sairaat tai leipäjonolaiset, mutta kumminkin.

 

Martti Vaskonen

16.9.2017

Paskat talkoot – vaaditaan parempaa!

 

Hallitus on hurskaasti puhunut kaikkien talkoista valtion talousvaikeuksien voittamiseksi. Niiden nimissä on leikattu keneltä lääkekorvauksia, keneltä lapsilisiä, asumistukea tai opintotukea. Kuka jonottaa terveyskeskukseen, kuka vaatii turhaan oikeuksiaan vammaisena. Kenet on pakotettu luopumaan lomarahoistaan, kuka taas joutuu yhdeksän euron päiväpalkalla orjatöihin.

Kaikkia yhdistää joutuminen hallituksen kyykyttämiksi. Samaan aikaan pääjohtajille jaetaan optioita ja palkkioita, osakkeenomistajat nostavat jättiosinkoja. Pysyvästä suurtyöttömyydestä huolimatta hallituksella ei ole minkäänlaista työllisyysohjelmaa.

Itse asiassa valtion talousvaikeudet johtuvat liian pienistä palkoista ja jatkuvasta rikkaiden veronkierrosta. Pienet palkat kasvattavat suurten pörssiyhtiöiden voittoja. Ne karkaavat veroparatiiseihin, eivätkä hyödytä ihmisiä ja kansantaloutta. Eikä meillä ole muka varaa pitää huolta ihmisistä, vaikka maamme on viisi kertaa rikkaampi kuin 70-luvulla, jolloin hyvinvointivaltiota luotiin. Päin vastoin: juuri siitä syystä pitää leikata, pääasiassa köyhimmiltä. Näin on maamme hallitus suuressa viisaudessaan tahtonut, aivan tahallaan. Kepun ja perussuomalaisten vaalilupaukset on petetty täysin.

Tähän tarvitaan muutos, hallituksen talkoot on jo nähty. Pettymyksen seurauksena Suomeen syntyi vuonna 2015 Joukkovoima-liike, joka haluaa yhteisillä mielenosoituksilla lopettaa kansalaisten kyykyttämisen, palkkojen ja tukien leikkaukset. Mielenosoituksia on pidetty useita viime vuosina. Joukkovoiman ja yhteistyön avulla luotiin aikanaan hyvinvointivaltio, saatiin parannuksia aikaan. Nyt on korkea aika lopettaa sipilöinti, antaa hallitukselle potkut persuuksille ja kääntää politiikan kurssia. Se tapahtuu Joukkovoimalla.

 

Hannu Ketoharju

elokuussa 2017

Pitääkö Suomen työntyä kaikkiin mahdollisiin liittokuntiin?

 

Vuonna 2014 Suomi allekirjoitti ns. isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Siinä Suomi sitoutuu luovuttamaan omaa aluettaan jopa sotilaallista hyökkäystä varten. On arvioitu, että näin Nato onnistui kytkemään Suomen osaksi Baltian puolustusta. Se on myös pitkä askel kohti Naton jäsenyyttä. Mutta, kun Naton täysjäsenyyden vastustus kaikesta propagandasta huolimatta pysyttelee korkeana, niin on alettu tehdä kahdenvälisiä ja muita suppeampia sopimuksia, joilla Suomi kytketään osaksi ”läntistä arvoyhteisöä” ja sen sotilaallista toimintaa. Niinpä on tehty kahdenväliset puolustussopimukset Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kanssa.

 

Uusin viritys on, kun meidät on viety JEF-liittoutumaan ilman minkäänlaista julkista keskustelua. Britannia, Hollanti, Baltian maat, Tanska ja Norja perustivat JEF-joukot vuonna 2014. Niitä voidaan käyttää sotilasoperaatioihin missä tahansa, myös Suomen maaperällä. Sitäkö varten tarvitaan uusia rynnäkköhävittäjiä?

Taistelujoukkojen tarkoituksena sanotaan olevan vahvistaa pelotetta, joka ehkäisee ennalta Suomen sotilaallista uhkaamista.

Britannia ”vahvisti pelotetta” Suomen maaperältä vuonna 1919 ja pommitti Pietarin laivastoa. Sitä Stalin muisteli syksyllä 1939 Moskovan neuvotteluissa vaatiessaan rajan siirtämistä tykin kantaman päähän Leningradista.

Mikä muu taho voisi Suomea uhata, kuin Venäjä? Sitähän kaikella tällä varustautumisella ja liittoutumisella enemmän tai vähemmän avoimesti viestitään meille kansalaisille. Viesti osataan kyllä lukea Suomen rajojen ulkopuolellakin, eikä se välttämättä paranna suhteitamme Venäjään. Lopputulos voi olla päinvastainen, kuin mihin on sanottu pyrittävän.

Brittiläinen puolustusasioihin keskittynyt Jane’s-sivusto kertoi maaliskuussa Venäjän supistaneen tämän vuoden puolustusbudjettiaan 25 prosentilla. Svenska Dagbladet arvioi suunnan säilyvän vuoden 2017 jälkeenkin. Tätä uutista saa etsiä suomalaismediasta melko tiheällä kammalla. Koska tämä tietohan ei tue Venäjän väitettyä kasvavaa uhkaa, johon meidän muka pitää varustautua hankkimalla uusia hävittäjiä miljardeilla, vaikka velaksi ja liittyä erilaisiin liittokuntiin, lopullisena tavoitteena Naton täysjäsenyys.

 

Pienen maan olisi paljon järkevämpää tehdä aloitteita sotilaallisen jännityksen purkamiseksi lähialueilla, kuin aseistautua hampaisiin saakka ja etsiä epätoivon vimmalla liittolaisia sotilaalliseen toimintaan. Sillä tiellä joudumme vain muiden pelinappulaksi suurvaltapolitiikassa.

 

Todellista turvallisuuspolitiikkaa on huolehtia yhteiskuntamme oikeudenmukaisesta tulonjaosta ja turvata tasa-arvoinen koulutus ja huolenpito vauvasta vaariin. Rahat kannattaa käyttää siihen eikä sotilasliittoihin ja tolkuttomaan asevarusteluun velkarahalla.

 

Hannu Ketoharju

Juuka

16.7.2017

 

Punaiset suvipäivät 

01.07.2017 - 02.07.2017 Muuruvedellä

 

 

Uusliberalismi tuhoaa hyvinvointivaltion

 

Punaisilla suvipäivillä heinäkuussa alustaneen SKP:n pääsihteeri Petra Packalenin mukaan uusliberaali politiikka vain voimistuu maailmassa ja rauha, ilmasto ja ympäristö ovat entistä uhanalaisempia. Suomessa Sipilän hallituksen sote-uudistus edustaa uusliberaalia politiikkaa, jossa julkiset palvelut pyritään yhtiöittämään ja jättämään ihmiset markkinoiden armoille. SKP vaatii laajempaa keskustelua asiasta, jossa niin käyttäjät kuin henkilökuntakin pääsevät sanomaan sanansa. SKP:llä on oma kanta sote-uudistukseen. Siinä vaaditaan yhtiöittämisen torjumista ja riittäviä resursseja peruspalvelujen järjestämiseen ja päätösvaltaa kuntiin, siellähän palvelujen tarpeet parhaiten tunnetaan. Hylätessään hallituksen esityksen valinnanvapaudesta, perustuslakivaliokunta on kuitenkin valmis siirtämään palvelut maakunnille, eikä resurssien riittävyyttä arvioida ollenkaan.

Uusliberaali politiikka näkyy myös siinä, että ay-liikkeen johto mukautuu naisvaltaisten alojen kurmottamiseen kiky-sopimuksessa. Työväenliike ja vasemmisto menettävät uskottavuuttaan politiikassa ja tilalle nousee fasismi. Se näkyy vihamielisyytenä pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan, myös naisviha kasvaa ja vihamielisyys kommunisteja kohtaan lisääntyy.

 

SKP:n kampanjat politiikan suuntaa kääntämään

SKP käynnistää uudet poliittiset kampanjat ihmisten saamiseksi mukaan ja politiikan suunnan kääntämiseksi. Tarvitaan rauhantyötä ja Naton vastaista toimintaa. Työehdot pitää saada kuntoon ja toimintaa kuuden tunnin työpäivän puolesta. Sosiaaliturvan tason korottamiseksi tarvitaan kampanja perusturvan nostamiseksi EU:n köyhyysrajan yli, 1200 euroon kuukaudessa.

Pääsihteerin mukaan katukampanjoinnilla on tavoitteena tulla näkyväksi ja kampanjoiden tulee näkyä sosiaalisessa mediassa ja myös perinteinen media pitää ottaa käyttöön. Samalla tehostetaan jäsenhankintaa ja tehdään tunnetuksi Tiedonantajaa. SKP täyttää 100 vuotta ensi vuonna ja tavoitteena on tapahtumia ympäri Suomea.

Rintamapolitiikasta uusliberalismin vastaisen joukkotyön ja muutoksen välineenä alusti Kommunistien liiton poliittinen sihteeri Heikki Männikkö.

- Täytyy löytää asiat, jotka yhdistävät. Sote on uusliberaali kaappaus, sitä kaatamaan tarvitaan joukkoliike. Kansanpankki ja sähkönsiirtoon julkinen sähköyhtiö voisivat olla myös yhteisiä vaatimuksia joukkoliikkeelle, Männikön mukaan. Keskustelussa nousivat esille valtion omaisuuden puolustaminen, muun muassa Ylen jakeluverkko ja kansallistamisvaatimukset.

 

Kokemuksia kuntavaaleista Sonkajärvellä

Asko Julkunen kertoi Sonkajärven kuntavaalikokemuksista. 4200 asukkaan maalaiskunnassa SKP keräsi 3,1 prosentin kannatuksen onnistuneella ehdokasasettelulla neljällä ehdokkaalla, joista kaksi oli naisia. Paikalliset SKP:n kuntavaaliteesit julkaistiin ehdokkaiden kuvien kanssa 1200 kappaleen lentolehtisessä. Sitä jaettiin kädestä käteen ja sivukylille postilaatikoihin ja kahdesti toriteltalla kahvin kanssa ja facebookissa lisäksi.

Julkusen mukaan tuloksen taustalla ovat SKP:n ja SKDL:n pitkät perinteet Sonkajärvellä. Aikoinaan olivat SKP:n toimivat osastot melkein joka kylällä, vielä 1976 kuntavaaleissa SKDL sai 26 prosentin kannatuksen, vas. nyt 6,2 prosenttia. Menestyksen taustalta löytyy säännöllinen tervehdysten kerääminen Tiedonantajaan, kuntapolitiikan seuraaminen, julkiset kannanotot ja ihmisten kanssa keskustelu ajankohtaisista paikallispolitiikan kysymyksistä.

Keskustelussa tuotiin esiin valtakunnallisen ehdokasasettelun ja vaalitunnuksen epäonnistuminen, tarvittaisiin ehdokkaiden omaa tekemistä ja yhteisen tekemisen perinne.

Sunnuntaina keskusteltiin vielä 7.10. Tampereelle TA-festivaaliin osallistumisesta ja päätettiin selvittää Joensuun ja Kuopion piirien yhteisen bussikyydin järjestäminen.

Suvipäivien päätteeksi tutustuttiin Juankosken tehtaan ja työväen museo Masuuni Brunouhon.

Rahastetaanko nyt hölmöjä?

 

Nyt pitäisi eduskunnassa vaatia julkisiksi puolustusvoimissa tehdyt laskelmat hävittäjien elinkaarikustannuksista. Myös Hornettien osalta aikanaan tehdyt laskelmat, niitäkään ei ole julkaistu.

Tämä sen takia, koska jo Hornettien hankinnassa eduskuntaa harhautettiin hävittäjien todellisen hinnan suhteen. Puhuttiin 1,6 miljardin euron hankinnasta, rahaa on mennyt jo 15 miljardia. Samaa harhautusta yritetään tälläkin kertaa, todellisista kustannuksista vaietaan.

Kanadassa rynnäkköhävittäjä F-35 hankinta ilmavoimille on jäissä korkean hinnan vuoksi. Sikäläisten laskelmien perusteella Suomen kuudenkymmenen F-35 koneen elinkaarihinta voisi olla jopa tähtitieteelliset 60-80 miljardia. Puolustusvoimissa on varmasti tehty tarkatkin laskelmat, ne pitää saada julki. Tiukan talouskurin ja leikkausten aikana ei ole varaa hölmöilyyn.

 

Suomen puolustus ei tarvitse maailman kalleinta ja epävarminta asejärjestelmää, F-35 hävittäjiä korvaamaan vanhenevia Hornetteja. Ne eivät sovellu ensinkään sotilaalliseen maanpuolustamiseen. Pelkästään elektroninen häirintä estää niiden toiminnan. Tai sotatilanteessa ne voidaan tuhota lentokentille maasta käsin jopa 500 kilometrin päästä ja loput ilmaan.

F-35 tyyppinen rynnäkköhävittäjä, jota Suomeen ajetaan kuin käärmettä pyssyyn on itse asiassa ilmaan nostettu tykistölaite. Mutta kymmenen kertaa kalliimpi ja paljon haavoittuvampi kuin maasta toimivat nykyiset panssaroidut, itseliikkuvat tykistöjärjestelmät.

Miksi näin mieletön hanke sitten etenee? Aseteollinen kompleksi tunkee tavaraa markkinoille USA:ssa, ne pitää myydä. Sitä varten tuotetaan viholliskuvia. Kylmän sodan aikana NL oli hyvä vihollinen, nyt Venäjä kelpaa ainakin Suomen eliitille. Hornettien hankinnalla Suomi kytkettiin Nato-kumppanuuteen. Se on vienyt meidät Afganistaniin sotimaan, Irakiin kouluttamaan poliiseja, osapuoleksi terrorisminvastaiseen sotaan. Onko ajan kysymys, koska meillekin tulee pommeja perunalastin sijaan?

Norjaan F-35 suorastaan pakotettiin, koska kone on myös uudenaikainen elektroninen vakoilujärjestelmä ja Norjasta käsin voidaan seurata Jäämeren ja Kuolan alueella Venäjän toimintaa. F-35 rynnäkköhävittäjän hankinnalla Suomi kytketään mukaan Pietarin ja Kuolan alueen vakoiluun.

Ilmatilan valvontaan meille riittää mainiosti yksi lentolaivue, noin 20 konetta. Siihen Hornetit kelpaavat vielä vuosiksi. Ruotsi olisi valmis vuokraamaan valmistamiaan JAS-hävittäjiä. Valmistaja väittää JAS-Gripenin olevan puolet halvempi käyttökustannuksissa kuin kilpailijat.

Mitään aihetta hötkyilyyn ei siis ole. Missään tapauksessa rahoja ei kannata upottaa ”Kankkulan kaivoon” ja joutua asebisneksen nenästä vetämäksi.

 

Hannu Ketoharju

29.4.2017

 

Julkinen toiminta tuo tulosta

 

Joensuun kuntavaalien 2017 tuloksessa on silmiinpistävää valtakunnalliseen tulokseen verrattuna Vasemmistoliiton hyvä menestys. Valtuustopaikat kaksinkertaistuivat kolmesta kuuteen ja äänimäärä nousi 3,9 prosenttiyksikköä 10 prosenttiin.

Menestyksen taustalla on tietysti onnistunut ehdokasasettelu. Ratkaisevaa mielestäni on ollut kuitenkin aktiivinen toiminta kansalaisjärjestöissä ja joukkotoiminta leikkauspolitiikkaa ja rasismia vastaan Joensuun seudulla. Paikalliset puolueen aktiivit ovat osallistuneet siihen näkyvästi. Se on tuonut uskottavuutta heidän toiminnalleen. Politiikassa ei ole jääty pelkästään kabinetteihin ja ahtaisiin budjettiraameihin. Politiikkaa on tehty kaduilla ja se on rohkaissut ihmisiä ottamaan kantaa vasemmistolaisista lähtökohdista. Tosin rasismin vastaisesta arvoliberaalista puheesta suurimman hyödyn on saanut täälläkin vihreä liike, kuten valtakunnallisestikin.

Kommunistit ovat omalta osaltaan olleet Joensuussa tukemassa vasemmistolaista kehitystä osallistumalla aktiivisesti Joukkovoiman leikkauspolitiikan vastaiseen toimintaan sekä tukemalla Joensuun Rauhanryhmän toimintaa sotaa, militarismia ja rasismia vastaan. Myöskin kommunistien jatkuva lehtikirjoittelu on vahvistanut vasemmistolaisuutta Joensuun seudulla. Vaaliliitto SKP:n kanssa olisi voinut tuoda vasemmistoliitolle seitsemännen paikan valtuustoon.

Mielestäni Joensuun vaalituloksen pohdiskelu tarjoaa eväitä jopa valtakunnan politiikan suunnan muuttamisesta käytävään keskusteluun. Onko jatkossa pureuduttava entistä enemmän välittömiin arjen ongelmiin ja käytävä niistä kamppailuja, jotka rohkaisevat ihmisiä? Onko se tie, jolla alistuneisuus uusliberaaliin leikkauspolitiikkaan voidaan voittaa? Jos sitten julkisen velan pelko ja globalisaation uhkakuvat voitetaan, on mahdollista kääntää koko vasemmistoa enemmänkin kuin ”pari piirua” vasemmalle. Silloin voisimme kamppailla politiikan suunnasta laajalla rintamalla eurooppalaisten toverien rinnalla.

Hannu Ketoharju

11.4.2017

 

Meillä on varaa

 

Kansanedustaja ja kuntapäättäjä Hannu Hoskonen on huolissaan mielipidekirjoituksessaan (Karjalainen 10.3.) vallan keskittämisestä Siun sotessa. Asiahan oli tiedossa päätöstä tehdessä. Palvelujen heikentämiset liittynevät viiden miljoonan säästötavoitteeseen tänä vuonna. Siinä kansanedustaja on ihan oikeassa, Siun sote näyttää suuntaa mihin ollaan menossa.

Vielä enemmän kansanedustajan pitäisi olla huolissaan Sipilän hallituksen sotelinjauksista. Siinä kuntien asukkaat menettävät yli puolet päätösvallastaan, sitä luokkaahan soten osuus on kuntien taloudesta. Monimutkaisen hallintohimmelin avulla päätösvalta myös lähipalveluista siirtyy maakunnan liikelaitoksiin virkamiehille ja yhtiöittämispakon kautta liike-elämälle. Todellisuudessa vallan nappaavat ylikansalliset terveys- ja sosiaalibisneksen jätit. Kunnille ei anneta oikeutta tuottaa lähipalveluja edes oman yhtiön avulla.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta yleisen, varallisuudesta riippumattoman äänioikeuden saavuttamisesta kuntavaaleissa. Hämmentävää on ollut minusta se helppous, jolla tätä oikeutta ollaan valmiit rajoittamaan. Hyvin vähän on kuulunut soraääniä meidänkään maakunnan kunnista ja asukkaiden edustajilta. Demokratian kaventaminen on nielaistu välttämättömänä pakkona.

Muissa Pohjoismaissa suunta on ollut toinen. Lähipalvelut tuotetaan kunnissa ja asukkaat myös päättävät niistä vaaleissa. Rahoitus tulee pääasiassa valtiolta tai alueilta, joilla on verotusoikeus.

Meillä Suomessa on täysi mahdollisuus toteuttaa samanlaista mallia, jos tahdomme. Lähipalvelut tuotetaan ja päätetään kunnissa. Rahoitus järjestetään valtionapujen avulla ja laajentamalla kuntien verotusoikeutta pääomatuloihin. Nythän niistä ei makseta kuntaveroa lainkaan.
Erityissairaanhoito ja sosiaalipalvelujen erityistehtävät ja muut kuntia laajemmat tehtävät siirretään vaaleilla valittavalle maakuntahallinnolle. Sille annetaan myös verotusoikeus, ettei se jää kokonaan riippuvaiseksi valtiovarainministeriön hyväntahtoisuudesta.

Periaatteena tulee olla, että julkiset palvelut tuotetaan pääasiassa julkisen vallan toimesta. Se takaa parhaiten pohjoismaisen hyvinvointimallin toteutumisen. Siinä kaikilla kuntien asukkailla on oikeus saada sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutus varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Tähän meillä pitää olla varaa, onhan kansantulo viisinkertaistunut siitä, kun hyvinvointivaltio, peruskoulu, kansanterveyslaki, päivähoito ja muut kattavat sosiaalipalvelut, luotiin 70-luvun Suomessa.

5.4.2017

Hannu Ketoharju
Suomen kommunistisen puolueen Joensuun piirisihteeri

Kuka hyötyy rasismista?

 

Rasismin vastaisella viikolla ja ihmisarvoa halveksivien some-esiintymisten jälkeen on hyvä kysyä: miten tähän on tultu ja kuka hyötyy rasismista?

Länsimaisen rasismin juuret ovat syvällä. Ihmisten alistaminen moderniin orjuuteen piti perustella ja tiedemaailma teki sen rotuopilla. Siihen Hitler nojasi kansanmurhapolitiikassaan ja totesi: ”teen vain samaa Euroopassa, mitä länsi on tehnyt siirtomaissa”. Rotuoppiin perustunut rasismi romahti Hitlerin myötä ja muuttui kulttuurirasismiksi 60-luvulla.

 

Se sai vettä myllyynsä uusliberaalista yhteiskuntapolitiikasta Thatcherin kaudella 80-luvulla. Sen perusajatushan on tahallinen eriarvoisuuden kasvattaminen yhteiskunnassa, kovan kilpailun edistäminen ja hyvin sosiaalidarwinistinen ihmiskuva. Ranskalaisen äärioikeiston ideologin Alain de Benoistin mukaan ratkaisevaa oikeistoradikalismin nousulle oli eurooppalaisen sosiaalidemokratian siirtyminen ”kolmannelle tielle” Tony Blairin johdolla 90-luvulla. Se tarkoitti työväenluokan hylkäämistä ja markkinatalouden kannattamista. Suomessa se tapahtui koko eduskuntavasemmistolle Lipposen hallituksissa. Vihreille markkinatalous ei ole ollut koskaan ongelma.

 

Tämä uusliberaali politiikka on merkinnyt erittäin voimakasta eriarvoisuuden ja suoranaisen köyhyyden kasvua koko EU:n alueella. Koko maailman mitassa se on johtanut vaurauden keskittymiseen yhteiskunnan huipulle ja hämmästyttävän nopeaa se on ollut nyt talouskriisin aikana. Vuonna 2010 vain 388 rikkainta ihmistä omisti yhtä paljon kuin köyhin puolikas maailmasta. Tänä vuonna heitä on enää kahdeksan henkeä.

Markkinat määräävät politiikan suunnan ja suuret yhtiöt yksityistetyistä julkisista hyvinvointipalveluista. Päätösvalta luisuu yhtiöiden käsiin ja demokratia kaventuu. Sosiaaliturvaa leikataan ja ihmisiä pakotetaan orjatyöhön. Yhteiskunnassa asenteet kovenevat, eikä solidaarisuutta synny. Siinä on pohja rasismin kasvulle.

 

Jos keskustelumme rajoittuu pelkästään rasismin vastenmielisiin ilmenemismuotoihin, emme huomaa, mitä politiikassa todella tapahtuu. Helposti uskomme, että ay-liikkeen oli pakko alistua KiKyyn, jolla ensimmäisen kerran heikennettiin työ- ja palkkaehtoja ay-liikkeen johdon siunauksella. Uskomme rahojen loppuneen ja alistumme hyvinvointivaltion rapauttamiseen, vaikka kansantulo on viisinkertainen verrattuna 70-lukuun, kun hyvinvointivaltiota luotiin Suomeen. Emme huomaa, että veronkierron kautta katoaa miljardeja valtiolle kuuluvia tuloja veroparatiiseihin ja niin alistumme leikkauspolitiikkaan.

 

Vaadimme suvaitsevaisuutta mielenosoituksilla ja olemme närkästyneitä ihmisten ennakkoluuloille. Se ei riitä. Pitää terävöittää eriarvoisuuden kritiikkiä, vaatia oikeudenmukaisuutta tulonjakoon ja laajempaa demokratiaa. Silloin voisimme huomata rasismin hyödyttävän sitä pientä vähemmistöä, joka on kuorinut kerman yhteisen työn hedelmistä.

 

Hannu Ketoharju

16.3.2017

Minkälaisiin sotiin uudet hävittäjät kelpaavat?

 

Kenraalit eivät pelkää. He ovat valmiit upottamaan miljarditolkulla rahaa uusien hävittäjien hankintaan. Mainioiden sotakoneiden jylinä taivaalla vain lisää rohkeutta. Lehtitietojen mukaan rohkeus on tarttunut myös puoluejohtajiin. Joulun alla on päästy liikuttavaan yhteisymmärrykseen uusien hävittäjien tarpeellisuudesta. Määristä vielä keskustellaan. Jos ovat tarpeen, niin rahathan löytyvät. Niinpä on ehdotettu mitä mielikuvituksellisimpia rahoitusmalleja 7-10 miljardin hankkeelle. Niitä lukiessa tulee mieleen se entisen miehen humalatila, kun velatkin alkoivat tuntua saatavilta.

 

Turha hankinta

Kysyykö enää kukaan, tarvitseeko maamme puolustus uusia jopa tutkassa näkymättömiä monitoimihävittäjiä? Mikä sellaisten koneiden merkitys on sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta? Toimittaja Pentti Sainio on eritellyt näitä kysymyksiä ansiokkaasti uutuuskirjassaan ”Armeijan hukatut miljardit”. Hän tulee niin lohduttomaan johtopäätökseen, että jo Hornetien hankkiminen oli virhe maanpuolustuksen kannalta. Se söi resurssit maavoimilta, jolloin kävi mahdottomaksi hankkia riittävästi uudenaikaista tykistöä ja raketinheittimiä maan puolustamiseen. Se on johtanut myös varuskuntien lakkauttamisiin, kuten kävi Kontiorannassa.

Hampaisiin saakka aseistetut monitoimihävittäjät, niin mahtavalta kuin niiden lento korvissamme kuuluukin ovat suurvaltojen hyökkäysaseistusta ja sopivat ”pienten vihollisten” kurittamiseen. Pienen maan puolustuksessa niillä ei ole mitään merkitystä, ne tuhotaan kentille ennen kuin leikki on kunnolla alkanutkaan. Onhan eduskunnan turvallisuuspoliittisissa selonteoissa toistuvasti todettu, että Suomi voi joutua sotaan vain suurvaltakonfliktissa. Herääkin epäilys, ollaanko hävittäjiä hankkimassa USA:n sotaretkiä varten? Olivathan innokkaimmat poliitikot aikanaan jo lähettämässä Horneteja Libyan pommituksiin.

 

Hävittäjien hinta

Kun puhutaan rahoista pitää muistaa, että Hornetien elinkaarihinta tulee olemaan kymmenkertainen ilmoitetusta hankintahinnasta. Uuden hävittäjän osalta Pentti Sainio päätyy kansainvälisen vertailun pohjalta vähintäänkin 30-40 miljardin elinkaarikustannuksiin. Se on aika paljon hukkaan heitettäväksi tiukan talouskurin ja velkapelon alla. Eikö meille riittäisi mainiosti muutama hävittäjä tunnistuslentoihin.

Päättäjien mukaan rahat eivät riitä julkisten palvelujen ylläpitoon nykyisessä laajuudessa, niitä pitää leikata. Jääkö silloin mitään puolustettavaa tähän kovenevaan yhteiskuntaan? Tulevaisuuden suurimmat turvallisuusuhat liittyvät ilmastonmuutokseen ja yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Kumpaakaan ei rahan vastuuton syytäminen asebisnekselle vähennä. Päinvastoin se pahentaa tilannetta ja on poissa tulevilta sukupolvilta. Ne kun joutuvat nykyisten päättäjien typeryyden maksamaan.

Hannu Ketoharju

20.1.2017

Päättäjien lyhyt muisti

 

Suomen sotien jälkeinen ulkopolitiikan menestystarina perustui Paasikiven ajatukseen: Suomen aluetta ei saa koskaan käyttää Venäjän vastaiseen hyökkäykseen ja Moskovassa pitää olla täysi luottamus siihen. Se takaa parhaiten maamme turvallisuuden. Suomi ei saa joutua suurvaltojen pelinappulaksi.

Onko nyt unohdettu Paasikiven opit? Yhdysvallat tulee kutsumatta harjoittelemaan ilmasotaa Kuopion Rissalaan Suomen ilmatilaan toukokuun alussa, aivan Venäjän rajan tuntumaan. Mahtaako se lisätä molemmin puolista luottamusta naapurien välillä. Millä tavalla nämä ilmasotaharjoitukset lisäävät valtiojohdon tavoittelemaa oman lähialueemme, Itämeren alueen ja Pohjois-Euroopan, vakautta ja turvallisuutta”? Onhan Yhdysvallat maailman suurin sotilasmahti, eivätkä välit Venäjään ole nyt parhaimmalla tolalla Ukrainan ja Syyrian tapahtumien jälkeen.

Vuoden takaisessa Viron Ämarin sekoilun yhteydessä annettiin ymmärtää maamme johdon taholta, että suomalaiset harjoittelevat ulkomailla vain kansainvälisessä ilmatilassa. Samaa sääntöä voimme soveltaa kaikkiin muihinkin.

Suvereenin valtion pitää voida ilmoittaa valtamerentakaiselle suurvallalle: on tapahtunut valitettava työtapaturma. Emme tarvitse sotakoneitanne tänne. Ne eivät lisää turvallisuuttamme yhtään.

Jos Baltian maiden johtajat haluavat nokitella Venäjän kanssa, ei Suomen ole syytä mennä mukaan edes Yhdysvaltojen painostamana.

Eikö maamme talous ole jo tarpeeksi kärsinyt Yhdysvaltojen vaatimista EU -pakotteista Venäjää kohtaan? Tarvitaanko lisää suhteiden huonontamista?

 

Hannu Ketoharju

20.1.2016

Riittääkö suvaitsevaisuuspuhe?

 

”Vuosikymmeniä marginaalissa olleet vihaliikkeet ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina. Niiden tavoite on yhä pidemmälle menevä valtavirtaistuminen, kuten Hermanssonille kertoi esimerkiksi Counter-Currents-nettijulkaisun Greg Johnson.”

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005377766.html?share=ffd4905ff6edb5c11757ada25990a395

 

Kasvualustan näille vihaliikkeille on muodostanut uusliberaali talous- ja yhteiskuntapolitiikka. Sen luoma kova, eriarvoistava kilpailuyhteiskunta pudottaa heikompia kyydistä, ja putoamisen sanotaan olevan heidän omaa syytä. Tämä murentaa ihmisten välistä solidaarisuutta ja luo erinomaisen hyvän kasvupohjan kaikenlaiselle vihapuheelle. Yhteiskunnan sisällä kasvava katkeruus on suuntautunut äärioikeiston ja rasistien pussiin, koska ainakin Euroopassa sosiaalidemokraatit hylkäsivät työväenluokan Tony Blairin johdolla 90-luvulla ja ryhtyivät kannattamaan globaalia kapitalismia. Suomessa koko eduskunnan vasemmisto lähti myös tälle tielle Lipposen hallituksissa 90-luvulla.

 

Tässä tilanteessa ei riitä äärioikeiston ja rasismin vastustamiseksi pelkkä suvaitsevaisuuspuhe. On pystyttävä puhumaan hyvin konkreettisesti nykyisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan olemuksesta. Sen perustumisesta pelkkään ideologiseen markkinauskoon ja tahalliseen eriarvoisuuden kasvattamiseen koko yhteiskunnassa. Tilastotietoa on riittävästi todistusaineistoksi.

”Kapitalismi perustuu työläisten kilpailulle” sanotaan jo Manifestissa. Ainoa vastakeino on työläisten järjestäytyminen. Kapitalistit ja poliittinen oikeisto heidän juoksupoikinaan pyrkivätkin koko ajan vaikeuttamaan työläisten järjestäytymistä tai sopeuttamaan heidän järjestöjään hyväksymään vallitsevan politiikan ”ainoana mahdollisena”.

 

Kommunistien ja muiden vasemmistolaisten on tuotava esille, että sama riistojärjestelmä polkee täällä palkkoja halvan vierastyövoiman avulla, kuin mikä käy sotia energia- ja raaka-ainevaroista maailmalla. Ajaa ihmisiä pakolaisuuteen synnyinseuduiltaan ja samalla rikastuttaa aseteollisuutta. Sama järjestelmä pitää ihmisiä köyhyydessä niin täällä kuin muuallakin maailmassa. Sama järjestelmä on sokeassa voitontavoittelussaan kykenemätön ratkaisemaan ilmastonmuutosta ja uhkaavaa ekologista katastrofia.

Elleivät kommunistit ja muut vasemmistolaiset kykene kutsumaan ihmisiä taisteluun politiikan suunnan muuttamiseksi ja tarjoamaan välittömiä tavoitteita parantamaan elämän olosuhteita, niin äärioikeisto jatkaa kasvuaan kaikesta suvaitsevaisuuspuheesta huolimatta.

Hannu Ketoharju

23.9.2017

Ei yhtään keskustelua käynnissä.